KRIISITYÖ

Kriisityön tarkoitus on tukea ja auttaa raskaissa tilanteissa, joissa ihmisen omat selviytymiskeinot ja -voimat tuntuvat riittämättömiltä. Kuka tahansa voi elämässään joutua yllättävän onnettomuuden tai muun järkyttävän tapahtuman koskettamaksi.

Järkyttävä tapahtuma tai elämäntilannekriisi saattaa hetkellisesti heikentää ihmisen selviytymiskykyä. Tuntuu, että elämä pysähtyy eikä tiedä, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Kriisityöskentelyssä etsitään niitä voimavaroja ja vahvuuksia, jotka tukevat ihmistä selviytymään. Tämän lisäksi kartoitetaan tapahtunutta ja sen vaikutuksia elämään.

Debriefing (myös jälkipuinti) on ammattilaisen vetämä ryhmäkeskustelu, joka käydään kolmen vuorokauden sisällä tapahtuneesta rauhallisissa tiloissa. Keskustelun tavoite on käydä läpi psyykkisiä reaktioita, saada ote todellisuudesta ja normalisoida reaktioita. Tämä helpottaa mahdollista ahdistusta ja ehkäisee myöhempiä stressireaktioita.

Kriisityötä tekevät tehtävään koulutetut henkilöt. Kaikkia työntekijöitä sitoo vaitiolovelvollisuus eli työskentely on täysin luottamuksellista. Kriisiryhmä hoitaa äkillisiin järkyttäviin tapahtumiin liittyvää kriisityötä.

Työterveyshuollon kriisiryhmä auttaa asiakasyritystensä henkilöstöä työssä sattuneiden, traumaattisten tapahtumien jälkihoidossa. Toiminta on osa työterveyshuollon, henkilöstöhallinnon ja työsuojelun toimintaa. Toiminnalla pyritään ehkäisemään pitkittyneitä psyykkisiä ja fyysisiä jälkioireita ja palauttamaan työ- ja toimintakyky mahdollisimman nopeasti. Ota tarvittaessa yhteys palvelunumeroomme 013 330 2711.