TOIMINTASUUNNITELMA

Työnantajalla tulee olla kirjallinen toimintasuunnitelma työterveyshuollon toiminnasta (1383/2001, 11 §). Toimintasuunnitelma voi olla osa työsuojelun toimintaohjelmaa (738/2002, 9§) tai muodostaa osan muusta työnantajan laatimasta kehittämissuunnitelmasta.

Toimintasuunnitelma perustuu ajantasaiseen työpaikkaselvityksessä saatuun tietoon työpaikan tarpeista, voimavaroista, vaara- ja kuormitustekijöistä. Suunnitelma huomioi  myös työpaikan työoloissa, työssä ja henkilöstössä tapahtuneet muutokset.

Työterveyshuoltolaki ei tarkemmin määrittele toimintasuunnitelman muotoa. Työnantajan vastuulla olevan suunnitelman on kuitenkin sisällettävä tiedot lainsäädännön edellyttämistä palveluista sekä tiedot mahdollisista muista työnantajan järjestämistä terveydenhuollon palveluista ja sairaanhoitopalveluista.

Toimintasuunnitelman voimassaoloaika vaihtelee yhdestä viiteen vuoteen ja se tarkistetaan vuosittain.

Suunnitelmaan kirjataan konkreettisten tavoitteiden lisäksi käytännön toimet niiden saavuttamiseksi, toteutusaikataulu, vastuunjako ja miten niiden toteutumista seurataan ja arvioidaan.

Työpaikan oma toiminta työkyvyn tukemiseksi huomioidaan toimintasuunnitelmaa tehtäessä. Esimerkkeinä ovat työpaikalla sovitut sairauspoissaolokäytännöt, työkyvyn seurantaan ja varhaiseen tukeen kuuluvat käytännöt, työpaikan päihdeohjelma sekä hoitoonohjausmenettely. Nämä kirjataan ja liitetään osaksi työpaikan toimintasuunnitelmaa. Työterveyshuollon yhteistyö työpaikan eri toimijoiden, kuten työsuojelun kanssa, sekä yhteistyö muun terveydenhuollon ja kuntoutustoimijoiden kanssa kirjataan myös suunnitelmaan.

Toimintasuunnitelma tulee olla työntekijöiden nähtävillä.