TYÖNANTAJILLE

Työterveyshuollon järjestäminen

Työnantajalla on velvollisuus järjestää työterveyshuoltopalvelut henkilöstölleen.

Yrittäjälle työterveyshuollon järjestäminen on vapaaehtoista, mutta suositeltavaa.

Työterveyshuollon palvelut voi hankkia

  • terveyskeskusten työterveyshuollosta
  • kunnallisten liikelaitosten ja osakeyhtiöiden työterveyshuollosta
  • työnantajien yhteisiltä työterveyshuoltoasemilta (työterveysyhdistykset)
  • lääkärikeskusten työterveyshuollosta.

Työnantaja voi myös itse tuottaa työterveyshuoltopalvelut henkilöstölleen.

Työnantaja tekee päätöksen siitä, mistä, millaisia ja miten laajoja työterveyshuoltopalveluja hankitaan. Ennen päätöstä työnantajan on kuultava työntekijöitä esim. työsuojelutoimikunnan tai yhteistoimintaneuvottelukunnan kokouksissa.

Työterveyshuollon hyödyt

Työterveyshuolto on työnantajalta investointi tuottavuuteen ja henkilöstön hyvinvointiin. Varhainen puuttuminen työpaikan ja työntekijöiden työterveys- ja työturvallisuusongelmiin maksaa sijoitetun euron 3–5-kertaisena takaisin.

Työntekijän kannalta viihtyisä ja turvallinen työ on motivoivaa. Terveysongelmissa työterveyshuolto tulee avuksi: se hoitaa, ohjaa erikoissairaanhoitoon ja kuntoutukseen sekä auttaa työhön paluussa.

Kustannusten korvaaminen

Kela korvaa työnantajalle työterveyshuollon järjestämisestä aiheutuneita tarpeellisia ja kohtuullisia kustannuksia sairausvakuutuslain perusteella. Työterveyshuolto on työntekijöille maksutonta. Työterveyshuoltosopimus ja voimassa oleva toimintasuunnitelma ovat edellytyksiä korvauksen saamiselle.

Työterveyshuollon kustannuksina ei korvata esimerkiksi hammashuoltoa, kuntoutusta, työ- ja liikennetapaturmia eikä ammattitauteja. Näitä varten on omat lakisääteiset korvausjärjestelmänsä.

Lisätietoja ja neuvontaa työterveyshuollon korvausten hakemisesta ja maksetuista korvauksista saa hakemusten käsittelypaikoista. Kustannusten korvaamista koskevissa periaatteellisissa kysymyksissä sekä työterveyshuollon kehittämiseen liittyvissä ja palveluntuottajia koskevissa asioissa lisätietoa antaa: tth@kela.fi, vaihde 020 634 11.

Lisätietoa

Kela: www.kela.fi/tyoterveyshuolto

Työterveyslaitos: www.ttl.fi