TYÖPAIKKASELVITYS

Työpaikkaselvitys on työterveyshuollon toiminnan perusta. Työpaikkaselvityksessä työterveyshuollon ammattilainen arvioi työstä, työympäristöstä ja työyhteisöstä aiheutuvien terveysvaarojen ja kuormitustekijöiden terveydellistä merkitystä työntekijöille ja antaa niiden pohjalta suosituksia tehtävistä toimenpiteistä.

Terveysvaarojen tunnistamisen lähtökohtana on työnantajan tekemä riskinarviointi. Kun selvityksen kohteena on erityisiä tarpeita omaava työpaikka, hyödynnetään työterveyshuollon asiantuntijoita, kuten työfysioterapeuttia tai työterveyspsykologia. Työpaikkaselvitys ohjaa työterveyshuollon muun toiminnan, kuten terveystarkastusten suunnittelua. Työpaikkaselvityksen yhteydessä sovitaan yhdessä työnantajan edustajien kanssa jatkosuunnitelma työssä olevien vaarojen ja kuormitustekijöiden hallitsemiseksi ja seuraamiseksi.